Etusivu 
RED Maisemasuunnittelu Oy
Ajankohtaista

RED Maisemasuunnittelu Oy tarjoaa monipuolista ja käytännönläheistä piha- ja vihersuunnittelua kaikenkokoisille pihoille ja viheralueille.

REDin asiakkaita ovat yritysten ja julkisen sektorin lisäksi eri kokoiset taloyhtiöt sekä tietenkin yksityisasiakkaat. RED toimii Etelä-Suomen alueella ja sopimuksen mukaan koko Suomessa.

» Ota yhteyttä!

 

Pihasuunnittelu ja vihersuunnittelu - avaimet helppohoitoiseen pihaan

Ammattilaisen tekemä pihasuunnittelu kiteyttää asiakkaan toiveet ja tarpeet toimivaksi ja viihtyisäksi kokonaisuudeksi.

Pihasuunnittelu tarkoittaa pihan ja sitä ympäröivien rakennusten sekä pihaan haluttujen toimintojen yhdistämistä toimivaksi ja viihtyisäksi kokonaisuudeksi. Pihasuunnittelija huomioi erityisesti rakentamisen ja hoidon vaatimukset ja pyrkii tekemään pihasta mahdollisimman helpon toteuttaa. Kun talonrakennus ja pihan pinnoitteet, istutukset ja valaistus toteutetaan yhtä aikaa harkittuna kokonaisuutena, ei jälkiä tarvitse myöhemmin korjailla.

Pihasuunnittelu alkaa tutustumiselle kohteeseen, lähtötietojen keräämisellä sekä asiakkaan toiveiden kartoituksella, joiden pohjalta pihasuunnittelija laatii luonnoksen. Vähimmillään laaditaan vain karkea ehdotus tontin tilankäytöstä, mutta tavallisesti suunnitelmaan halutaan seikkaperäiset ohjeet kasvilajeista ja rakenteista.

Valmis pihasuunnitelma on tarkka selvitys kasveista, rakenteista, valaistuksesta, kalusteista ja käytettävistä materiaaleista. Pihasuunnittelun lisäksi saat halutessasi selkeät rakennus- ja hoito-ohjeet.

Pihasuunnittelijan avulla voi säästää rahaa

"Vaikka moni luulee törsäävänsä rahaa pihasuunnittelijaan, saattaa itse toteutettu piha tulla lopulta kalliimmaksi."

» Pihasuunnittelijan avulla voit säästää rahaa

» Pihasuunnittelun palvelukuvaus - RED Pihasuunnitelma



RED Pihasuunnitelma

Pihasuunnittelu - tuloksena käytännöllinen, viihtyisä ja helppohoitoisen piha.

RED Pihasuunnitelma sopii taloyhtiöille ja yksityisille, jotka haluavat pihastaan toimivan ja kestävän unohtamatta viihtyisyyttä ja käytännöllisyyttä.


» Tutustu RED Pihasuunnitelmaan



RED Vihersuunnitelma

Vihersuunnittelu - tuloksena viihtyisä, toimiva ja edustava viheralue.

RED Vihersuunnitelma sopii yrityksille, jotka haluavat parantaa yrityksensä imagoa kauniilla ja kestävillä viheralueilla.

» Tutustu RED Vihersuunnitelmaan

Uutiset


Uusia referenssikuvia
» Lue lisää...

OmaPiha 08 -messut
» Lue lisää...

Lisää uutisia...

 

Yhteystiedot


 
Ideakori on tyhjä

Yhteydenottokoriin on mahdollista kerätä palveluita, joista haluatte asiakaspalvelumme ottavan teihin yhteyttä.
RED Maisemasuunnittelu Oy   |   050 5352 212   |   anni(a)redmaisemasuunnittelu.fi   | 
Vankanlähde 7, 13100 Hämeenlinna   |   Etelä-Suomi